Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Päivä vuorilla

5. heinäkuuta 2009

Päivä vuorilla

Säätieteilijät taisivat kerrankin olla oikeassa ja helteinen sää loppui säätiedotustenkin mukaan eiliseen. Nyt sateen ropistessa kattoon on oikeastaan ihana fiilistellä eilistä, vielä aurinkoista ja ehkä liiankin kuumaa, vaellusta Jotunheiminin kansallispuiston "Besseggen" harjanteella (lopussa muutamia "hyödyllisiä" linkkejä).

(Kuvat saa klikkaamalla isommaksi)

Melontatauko jatkui vielä eilen, ja päätös siitä mitä muuta voisi tehdä oli helppo. Kaikkena sinä aikana mitä olen täällä Sjoan suunnalla viettänyt (2,5 kokonaista kesää & lukemattomia kahden päivän - 2 viikon visiittejä), en ole oikeastaan nähnyt täällä muuta kuin koskia & jokia. Ja putouksia. Ja lisää koskia ja jokia. Kohteeksi valittiin siis Besseggen, mikä on yksi Norjan suosituimmista vaelluskohteista. Se ei tosin sovi aivan sunnuntai-kävelijöille. Vaelluksella aikaa menee kuudesta kahdeksaan tuntia, ja korkein huippu matkan varrella on 1700 metrin korkeudessa!

Lähdimme matkaan pienellä laivalla Gjendesheimista, mistä matkaa vaelluksen alkupisteeseemme Memurubuun oli parisenkymmentä minuuttia.

Onneksi siirsimme matkaan lähdön vasta iltapäivään. Vaikka vettä vaelluksen aikana saikin tankattua muutamasta lähteestä ja sulamisvesipuroista, jos olisimme lähteneet haikille aamusta, olisimme saavuttaneet jyrkimmät kohdat juuri keskipäivän aikaan. Ja vesi ei olisi varmastikaan riittänyt...

Reissueväät olivat ehdottomat. Nämä banaanit vaan taisivat nähdä parhaimmat päivänsä jo jokin aika sitten...


Reitin jyrkimmissä kohdissa eteneminen oli jonkinlaista kiipeilyn ja konttauksen välimuotoa. Molemmilla puolilla olevat jyrkänteet tuntuivat olevan välillä aivan liian lähellä ja korkeanpaikankammo alkoi tehdä uhkaavasti tuloaan...


Päivän saldo väsyneiden jalkojen lisäksi oli kuitenkin pitkälti plussan puolella; upeita maisemia, liikuntaa kerrankin jaloille yläkropan sijaan, ja hieman kokonaisvaltaisempaa rusketusta pelkästään käsien ja naaman sijaan! :)

Ja niitä linkkejä:

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu