Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Freestyle MM-kisat: TIISTAI (osa 2)

2. syyskuuta 2009

Freestyle MM-kisat: TIISTAI (osa 2)

Miesten alkuerät


Keskiviikkoaamu on jo valjennut, mutta yöllisten treenien jälkeen käynnistyminen on hieman hitaanlaista... Olo on tosin väsymystä lukuunottamatta hyvä, sopiva melontafiilis löytyi taas yön aikana ja nyt odotan innolla ja jännityksellä huomista! Tänään ei ole tarkoitus enään itse mennä vesille, viimeistelyt on nyt tehty ja iltapäivästä ohjelmassa on Suomen juniorimiehien kannustus katsomosta käsin. Tsemppiä Juusolle ja Teemulle!

Kisapaikalla tunnelmaa riittää vaikka musiikki ja kuulutukset eivät vielä kaupungin säädöksistä johtuen toimi. Ehdottomasti äänekkäimmät ja näkyvimmät kannattajat löytyvät ranskalaisilta melojilta.

Vaikka eivät ruotsalaisetkaan kovin kauaksi jää. Heidän "cheerleader" joukkonsa saapuivat sopivasti paikalle juuri kisojen alkuun.

Ja aina se ei ole määrästä kiinni - Ugandan kokonaista kaksi kannattajaa saivat aikaan ääntä puolen katsomon verran.

Ehkä jo seuraaviin arvokisoihin Suomestakin saataisiin mukaan kunnon fanijoukko... :)

Miesten alkuerät olivat mahtavaa katsottavaa, nähtävillä oli paljon isoja liikkeitä ja isoa ilmaa. Suomalaisista Mikael Lantto ja Tuomas Kuronen selvittivät kolmenkymmenen muun melojan kanssa tiensä perjantain neljännesvälieriin. Harjoitusten näyttävistä suorituksista huolimatta Samuli Suokko, Tuomas Kaukola ja Miika Kuronen harmittavasti epäonnistuivat kisasuorituksissaan ja heidän tiensä näissä kisoissa loppui tähän. Alkuerien jälkeen TOP 10 on seuraavanlainen:
  1. Nicholas Troutman (Kanada) 2480,000 p.
  2. Peter Csonka (Slovakia) 1613,333 p.
  3. Billy Harris (Kanada) 1516,667 p.
  4. Stephen Wright (USA) 1410,000 p.
  5. Mikael Lantto (Suomi) 1350,000 p.
  6. Casper Van Kalmthout (Hollanti) 1271,667 p.
  7. Simon Strohmeier (Saksa) 1110,000 p.
  8. Kelsey Thompson (Kanada) 1080,000 p.
  9. Seppi Strohmeier (Saksa) 991,667 p.
  10. Bryan Kirk (USA) 928.333 p.
Neljännesvälierissä kilpailu alkaa taas puhtaalta pöydältä, alkuerien suorituksia ei jatkossa lasketa mukaan. Ja vielä muiden suomalaisten pisteet:
  • Tuomas Kuronen (19. sija) 733,333 p.
  • Samuli Suokko (49. sija) 351,667 p.
  • Miika Kuronen (60. sija) 230,000 p.
  • Tuomas Kaukola (62. sija) 228,333 p.
Suomen freestylemelontamaajoukkueen blogin puolelta löytyy hyviä kuvia Suomen miesten suorituksista, tässä kuitenkin vielä kuva kisojen tämänhetkisestä ehdottomasta ykkösestä, Nick Troutmanista.


Tänään siis kisavuorossa ovat OC1 (avokanootit - vastaava kuin C1 mutta kajakki on avonainen), C1 (kanootti - toisin sanoen melojilla puolikas mela, ja kajakissa istutaan polvillaan), ja juniori pojat ja tytöt. Aamupäivä itselläni taitaa mennä levätessä, iltapäivällä kisoja seuratessa ja illalla tiedossa lisää kuulumisia MM-kisoista!

Tunnisteet:

2 kommenttia:

syyskuuta 02, 2009 9:30 ip. , Blogger n kirjoitti...

Millä perusteella noi pisteet annetaan, tuleeko ne suorituksesta, kuten eim. lumilautailussa ja onko tietty määrä nk. pakollisia "temppuja" joita täytyy tehdä?

 
syyskuuta 03, 2009 8:28 ap. , Blogger Satu VW kirjoitti...

Moi Iida-Maria!

Kyllä, pisteet tulevat suorituksista. Jokaisella melojalla on aina 45s aikaa aallolla, ja siihen aikaan voi sitten tehdä niin paljon liikkeitä kuin vain pystyy ja ehtii. Mitään pakollisia liikkeitä ei ole. Ja jokaisesta liikkeestä saa pisteet vain yhden kerran joten samaa liikettä ei kannata tehdä montaa kertaa suorituksen aikana.

Alkuerissä jokaisella kilpailijalla on neljä surffia, ja näistä kahden parhaan surffin pisteet lasketaan yhteen. Ja pisteet ovat aina kolmen tuomarin antamien pisteiden keskiarvo, siksi pisteet voivat olla luokkaa 113,667 jne...

Ja lisäksi "bonus" pisteitä voi saada mm. isosta ilmasta (eli jos tekee vaikka oikein korkean voltin), tai jos tekee liikkeen "puhtaasti", eli ilman melan apua.

Selvittiköhän tämä yhtään....? :)

Tänään kisavuorossa naiset, jee!!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu