Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Jäähyväisten aika

25. lokakuuta 2009

Jäähyväisten aika

On aika sanoa jäähyväiset Slovenialle talven ajaksi ja kääntää auton nokka kohti Britteinsaaria. Aurinkoisen lämpimän sunnuntain kunniaksi kävimme vielä mieliravintolassani Hisa Frankossa syömässä lounasta. Lounasta joka pienistä tarkkaan harkituista annoksistaan huolimatta kantaa varmaankin huomiseen aamuun asti.

Kesällä aurinkoisena terassina toimiva alue on syksyn tullen muuttunut ruskaiseksi "loungeksi"

Hisa Franko ei ole Slovenian mittapuun mukaan niitä kaikkein halvimpia ravintoloita ja siksi siellä tulee lähinnä käytyä erikoistapauksissa. Kuten lokakuun aurinkoisina sunnuntai-iltapäivinä. Kuitenkin kolmen ruokalajin päivällinen viinien kera maksaa suunnilleen saman verran kuin keskinkertainen illallinen Helsingin ravintoloissa. Eli ehkä ei sittenkään niin kovin paljon.



Ravintolaa ja sen yhteydessä olevaa majatalo-hotellia pyörittävät nuorehko pariskunta Ana ja Valter Kramar. He tekevät paljon catering-tapahtumia myös Ljubljanassa ja ovat itse asiassa avaamassa pääkaupunkiin Ljubljanan linnaan toista ravintolaansa.



Nyt ei tekisi mieli muuta kuin ottaa pienet iltapäivätorkut ennen pakkaamisen jatkamista, mutta olen lahjakkaasti täyttänyt sängyn vaatekaapin sisällyksellä joten ei auta muuta kuin jatkaa pakkaamista. On muuten yllättävää kuinka paljon kaappien kätköistä löytyy vaatekappaleita joiden olemassaolon olin täysin unohtanut! Vaatekappaleita jotka on tosin välttämätöntä ottaa mukaan seuraavaan kohteeseen... Ehkä sitä kaupungin läheisyydessä tulisi käytettyä muutakin kuin farkkuja, shortseja ja T-paitaa?

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu