Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Palanen Norjaa

6. kesäkuuta 2010

Palanen Norjaa

Alla kolme päivää uudessa kesäkodissa. Ikävä kyllä varsinaisen kotini, Sjoan melontakeskuksen vesiputket olivat jäätyneet talven neljänkymmenen asteen pakkasissa joten varsinaisesti en ole vielä päässyt asettautumaan aloilleen. Ystävien kotien nurkat ovat tulleet tutuiksi, tulisipa jo putkimies!!

Vaikka töitä en ole varsinaisesti aloittanutkaan, päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa siinä määrin että ruokailut ovat jääneet ruisleipä-juusto linjalle. Onneksi ruisleivät ovat lopussa, kohta on pakko pysähtyä hetkeksi ja kokata. Edes lauantai-illan "pølsefest" (=makkarajuhlat) eivät tuoneet kasvissyöjälle helpotusta. Sen sijaan juhlat toivat pikaisen kertauskurssin norjan kieleen ja varsinkin Heidalin murteeseen. Edes Oslolainen ystäväni ei pysynyt mukana kaikissa jutuissa ja hänellä lähtötaso on hieman  vahvemmalla pohjalla kuin minun kouluruotsillani... Illan kohokohta: aamuyhdeltä paikallinen kahden miehen bändi saapui paikalle keikkansa jälkeen ja pisti pystyyn yllätyskeikan keittiössä! Yhteislaulun perusteella en voi yhtyä Italialaisen ystäväni mielipiteeseen siitä että Norjalaiset ovat kylmiä ja varautuneita. Aurinkoisella kesäterassilla nautituilla oluilla saattoi tosin olla osansa asiaan...

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu