Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Täällähän on vielä kesä!

27. elokuuta 2010

Täällähän on vielä kesä!

Jo siirtyessäni lentokoneesta lentokenttäbussiin vastassa oli kuuman kostea tuulahdus joka muistutti siitä että eivät ne farkut hengitä, ja olisi aina hyvä tarkistaa kohdemaan säätila ennen matkaan lähtöä. Varsinkin kun lennon jälkeen tiedossa oli vielä bussissa, aluejunassa ja paikallisjunassa matkustamista. Ja kamojen roudaamista näiden välillä. No ehkä muistan ensi kerralla.


Vaikka aurinko ei ole tänään pilvipeitteen takaa näyttäytynytkään, ilma on ollut enemmän tai vähemmän tuskaisen lämmin ja hikinen. Ehkä yöllä saammekin nauttia oikein kunnon myrskystä!? Syksy ei ole vielä kovin tehnyt Sloveniaan tuloaan ja naapureidemme pihat häikäisevät kukkaloistollaan (meidän pihasta ei tähän kuvaa kannata laittaa...). Luumut alkavat myös olla parhaimmillaan ja paikalliseen tapaan suurin osa kylän sadosta käytetään luumu-grappan valmistukseen. Naapurit huolehtivat myös meidän pihan sadonkorjuusta.

Seuraavat pari päivää menevät lähinnä pakkaamisessa ja siivoamisessa. Mieheni parantelee polveaan lähinnä vaakatasossa päivittäistä melontaa lukuun ottamatta, joten minä pääsen kasvattamaan käsi- ja selkävoimia laatikoiden kannossa! Käyhän tämäkin liikunnasta. 


Ovatko kenellekään muuten tuttuja Groningen, Tubbergen tai Roermond? Nämä kaikki löytyvät Hollannista ja ovat muutamat syyskuisen työmatkani kohteista. Vakaa aikomus on ottaa tulevasta työreissaamisesta kaikki irti ja löytää jotain mielenkiintoista nähtävää, koettavaa tai maistettavaa kaikista kohteista. Katsotaan sitten miten tämä onnistuu käytännössä... :) 

Tunnisteet:

2 kommenttia:

elokuuta 28, 2010 5:37 ap. , Blogger Avletto kirjoitti...

En ihan just noita paikkoja tunne. Tubbergen on lähellä minun vakiopyöräilyreittejäni. Hollanti sattuu olemaan ainoa maa manner Euroopassa missä olen lomaillut viimeisen 10 vuoden aikana.Siellä Veluwen alueella Epessä,Tubbergenistä itään asuu minun ystäväperhe.
Ne maastot alkavat olla tuttuja.
Loma menee pyöräillessä ja pikku kyliin tutustuessa.
Käy jossain pienessä juustomyymälässä, osta erilaisia gouda juustoja tuliaisiksi Tubbergenin ympäristöstä taatusti löytyy juustoloita

Syömässä kannattaa käydä pannukakkuravintoloissa. Ne on tosi hyviä.
Jos on aikaa testaa pyöräteitä, aivan loistavia, tosin aika helppoja, mutta jos valitsee jokien ylityksiä pääsee jututtamaan lauttureita pienissä lotjissaan ja palaa jonnekin 60 luvulle. Nimenomaan siellä Tubbergenin luona syrjäisimmillä seuduilla.
Mutta varmaan sinulla on kiireinen ohjelma kun on työmatka.
Hyvää matkaa.

 
elokuuta 28, 2010 10:42 ip. , Blogger Satu VW kirjoitti...

Kiitos vinkeistä! Itselleni Hollanti on aika musta aukko kartalla. Opiskeluaikoina tuli tehtyä viikonloppureissu Amsterdamiin mutta siinä se sitten olikin.

Ja juustoa hommaan tuliaiseksi ehdottomasti, en tiedä olenko ainoa jota Norjan juustotarjonta välillä masentaa...? Pannukakut kuulostavat myös hyvältä.

Fillarilenkit saan varmaan suosiolla jättää toiseen kertaan, mutta lenkkitossut mahtuvat varmasti mukaan. Ja pikaiselle hölkälle sitä voisi keretäkin työntouhun lomassa. Noita lauttureita olisi kyllä mukava päästä jututtamaan...

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu