Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Velkommen til Norge

29. heinäkuuta 2010

Velkommen til Norge

Tervetuloa uuteen kotiini! Tai no, koti löytyy tällä hetkellä ystävien nurkista Lillehammerista silloin kun en ole Sjoalla, mutta asunnonmetsästys on käynnissä ja uudet työt lähimaastossa alkavat syyskuussa. Luitte oikein, työt.
Kaikki tapahtui niin nopeasti etten oikein itsekään tiedä miten tässä näin kävi. Kesän alussa laitoin hakemuksen menemään mielenkiintoiseen avoimeen työpaikkaan Norjassa ja melkein unohdin koko asian. Tällä viikolla kävin haastatteluissa, sain työt ja allekirjoitin sopimuksen. Harkitsemisaika oli lyhyt mutta tuskainen, juuri kun tuntui siltä että olin saanut pallon hitaasti pyörimään freelance-kirjoittamisessa, blogin kanssa ja yksityisyrittäjyys haaveissa, päätinkin siirtyä takaisin muiden leipiin. Jännittävää ja pelottavaa samanaikaisesti!

Matka kuitenkin jatkuu. Jo työnpuolesta tulen matkustamaan paljon. Ensimmäiseen kuukauteen pitäisi mahduttaa Hollanti, Intia ja Englanti. Ja lisäksi omat melonta-, loma- ja muut matkat. Ei tosin sen ensimmäisen kuukauden aikana.. :)

Miksi sitten Norja? Suoraan kotiovelta pääsen hiihtämään, laskettelemaan, melomaan ja pyöräilemään. Täällä on rauhallista, kaunista ja puhdasta. Ja Norjasta pääsee helposti pois! Varsinkin Norwegianin siivillä voi lentää edullisesti ympäri maailmaa. Unohtamatta muita halpalentoyhtiöitä ja SAS:ia. Ja Lillehammeriin tulee suoraan lentoasemalta juna. Kätevää!

Näissä merkeissä siis mennään, matka tuntemattomaan jatkuu, pää pilvissä mutta jalat tukevasti Norjan maankamaralla.

Tunnisteet: ,

3 kommenttia:

heinäkuuta 30, 2010 8:09 ap. , Blogger Tuula kirjoitti...

Mukavaa, etta tassa omilla nurkilla on muitakin bloggaajia ;). Onnea uuteen tyohon!

 
heinäkuuta 30, 2010 1:36 ip. , Blogger n kirjoitti...

Onnittelut uudesta työstä! Jos Norwegianilla on oikein hyviä tarjouksia kannattaa talvella/keväällä varautua majoittamaan 4 hlöä:-)

 
heinäkuuta 30, 2010 6:09 ip. , Blogger Satu VW kirjoitti...

Kiitos Tuula! Innolla odotan töiden alkua, ajatus herätyskellonsoittoon heräämisestä tosin ahdistaa hieman :)

Ja Iida-Maria, ei muuta kuin tervetuloa! Sinä ja kolme pientä ilmeisesti? Jee!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu