Lentämisen ilot

Päivän ensimmäisellä lennolla vieressäni istuva matkustaja joutui turvautumaan paperipussin apuun heti lennon alkuminuuteilla. Lahjoitin hänelle omankin paperipussini ja yritin sen jälkeen siirtyä nukkumatin valtakuntaan blokkaamalla päättäväisesti hajuaistini. Uneksiessani Intian auringosta en voinut todeta muuta kuin että tästä ei voi tie viedä kuin ylöspäin, muutakin kuin kirjaimellisesti.

Lennon laskeutuessa huomasin muutamaa riviä edessäni istuvan Notting Hill- leffan "Spiken" eli Rhys Ifansin. Muistaako kukaan? Mies muistutti livenäkin kovasti roolihahmoaan (tai roolihahmo miestä).

Ensimmäinen etappi matkalla oli Lontoon Heathrowin lentokenttä ja terminaali numero viisi. Päätin unohtaa tuntemani halveksunnan terminaalia kohtaan syystä että British Airways ei enää kuljeta kajakkeja terminaalin matkalaukkuhihnojen takia, ja tutustua terminaalin avoimin silmin. Ihastuin kovin ainakin terminaalin ruokatarjontaan. Lentokenttäruuan ei tosiaankaan tarvitsisi olla valmiiksi sellofaaniin pakattuja sämpylöitä tai puolilämpimiä croisantteja.

Vai miltä kuulostaisi Gordon Ramsay:n kokkien kokkaama ruoka pikaisella lentokenttäpysähdyksellä? En tiedä minkä verran ärräpäät ovat keittiössä Gordonmaiseen tapaan lentäneet, mutta ruoka oli herkullista. Nam! Matkaan voi muuten ostaa myös "lentokoneruokapakkauksia" jos oma lentoyhtiö ei tarjoile lennolla ruoka-annoksia.

Ja pieni vinkki terminaalin läpi matkaaville; varatkaa runsaasti aikaa! Matka ykkösterminaalista kohti numero vitosta kesti reilun puoli tuntia. Ja viidennen terminaalin sisälläkin matka lähtöportille vei noin kaksikymmentä minuuttia. Tunnin vaihtoajat saa siis ihan suosiolla unohtaa vaikka British Airwaysin lentovarausjärjestelmä kovasti yrittikin tarjota lentoja tunnin vaihtoajalla.

Loppuun pieni p.s. Olen nyt siis Intiassa, jiihaa! Tämän viikon hehkuttelen Intian kuulumia jos ehdin näkemään muutakin kuin hotelleja ja kokoushuoneita. Palailen blogissani Irlantiin kuitenkin vielä ensi viikolla, ei tuota vihreää saarta voi ihan vain Guinness-tuopin kuvalla sivuuttaa!

Kuva-arvoitus

Heräsin eilen aamupakkasten paukkuessa ja puoleen päivään mennessä olin jo - arvaatkas missä? :) 

Minun Osloni

Aikaisemmin käsittelyssä oli "Minun Helsinkini" ja nyt uuden kotimaani pääkaupunki Oslo. Vaikka olenkin käynyt Norjassa vuosittain melkein kymmenen vuoden ajan, olen aikaisemmin aina painanut Oslon kohdalla kaasua ja kadonnut vauhdilla vuorien keskelle. Nyt oli kuitenkin aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja tutustua pääkaupungin vilinään.

Jos jätetään rautatieaseman edustalla viihtyvät narkkarit ja huumekauppiaat huomioimatta, Oslo oli erittäin positiivinen yllätys! Tekemistä ja nähtävää riitti niin että emme viikonlopussa ehtineet mieheni kanssa tehdä kaikkea sitä mitä olisimme halunneet. Toki sunnuntain puolimaraton vei melkein puolet viikonlopusta. Ja aiheeseen liittyen, vaikka kommenteissa tästä onkin keskusteltu: kyllä, selvisin juoksusta ja aikaa kertyi 2h13min ja risat. Maalissa oli aika lailla voittajaolo vaikka nyt jo on sellainen kutina että pian pitää päästä parantamaan aikaa!

Tutustuimme kaupunkiin "Oslo pass" turistikorttien voimin. Kortin voimassaoloaikana voi muun muassa reissata mielin määrin Oslon liikennevälineissä, vierailla ilmaiseksi oikeastaan kaikissa museoissa, osallistua kaupunkikävelyihin ja parkkeerata ilmaiseksi tietyillä parkkipaikoilla. Keskustassa liikkuminen on liikuntarajoitteisellekin (=mieheni, kävelee edelleen sauvojen kera) helppoa sillä ratikka-, metro- ja bussiyhteydet ovat erinomaiset. Lisäksi ainakin bussissa ja ratikoissa ilmoitetaan aina seuraavan pysäkin nimi, joten kartan kanssa on helppo suunnistaa ei niin tuttuihin paikkoihin.

Ja sitten muutamia henkilökohtaisia Oslo-suosikkejani. "Hop on - Hop off" purjelaiva joka tosin kulkee ilman purjeita. Pysähtymispaikat ovat oopperatalolla, kaupungintalolla ja Bygdøy:lla. Ihanan leppoisa tapa nähdä Osloa vesiltä käsin. Ja auringon paistaessa olisi varmasti vielä ihanampi kokemus kuin kylmän tuulen tuivertaessa ja viltteihin kääriytyneenä...

Voivatko patsaat olla mielenkiintoisia ja koskettavia (ei kirjaimellisesti)? Kyllä! Mieleni sai muuttumaan Vigelandsparkenissa olevat Gustav Vigelandin pronssi-, graniitti- ja rautapatsaat. Melkein graniitti herää henkiin... Nyt ymmärrän miksi tämä on yksi Oslon suosituimpia nähtävyyksiä.

Suuria majesteettisia puistoalueita lukuun ottamatta Oslossa oli jotain samaa kuin Helsingissä, arkkitehtuurisesti ainakin.

Lisäksi vierailimme tosi pikaisesti Kontiki- ja Fram-museoissa. Näihin palaamme vielä uudestaan ajan kanssa. Molemmat museot kertovat hurjia tarinoita aikansa seikkailijoista, niin napapiirien valloittajista kuin Tyynellämerellä puulautalla purjehtivista retkeilijöistä. 

Ja vielä loppuun sana hintatasosta. Yhteen sanaan tiivistettynä = kallista. Toki Oslostakin varmasti matkailija löytää hyviä diilejä, mutta varsinkin ulkona syöminen ja juominen maksaa. Näin esimerkkinä intialaisessa ravintolassa kahden hengen pääruuat, kaksi olutta ja yksi annos naan-leipää kevensivät kukkaroa noin kahdeksallakymmenellä eurolla. Auts. 

Tästä se alkaa

Ihan kohta. Sunnuntailenkki... 

Reissunaisen juustokakku

Kaksi syytä tähän postaukseen:

1. Tämä oli niin hyvää että tästä piti tehdä postaus jo kesällä vaikka kamerasta loppuikin akku ja en saanut otettua kakusta edes kuvaa
2. Huomenna suuntana on OSLO ja vielä ehdin kyselemään siellä aikaa viettäneiltä että missä sitä kannattaisi oikein käydä ja mitä kannattaisi nähdä ja maistella? Oslossa meneekin sitten koko viikonloppu, pitäkäähän sunnuntaina peukkuja että yksi nimeltä mainitsematon suomalaisrouva selviäisi puolimaratonista! 

Aiheena on siis reissunaisen, tai miksi ei miehen, helppo ja herkullinen juustokakku ilman uunia. Kärsin uunin puutteesta oikeastaan koko viime vuoden, vaikka nyt kun sellainen kotoa löytyy niin ei sitä kovin usein tule käytettyä. Mutta kakku on joka tapauksessa täydellinen reissaajille joilta kuitenkin löytyy jonkin sortin jauhopeukaloa. Resepti  löytyi Lunni leipoo blogista. 

Pohja:

125 g Digestivejä

75 g voita/margariinia

Murskaa keksit ja sekoita voisulaan. Levitä seos tiiviisti vuoan pohjalle (20-25 cm) ja laita jääkaappiin odottamaan. 

Täyte:

300 g Philadelphia-sulatejuustoa

1 rkl sitruunan mehua

1 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

250 ml kuohukermaa

Vaahdota kerma. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokerit ja sitruunan mehu. Kääntele kermavaahto tuorejuustoseokseen varovaisesti. Kun seos on tasaista, kaada se vuokaan. Anna kovettua jääkaapissa mielellään yön yli (käytännössä meillä kakku taisi kestää kaapissa tunnin...)

Päälle:

1/2 litraa tuoreita mansikoita/muita tuoreita marjoja

Koristele kakku juuri ennen tarjoamista marjoilla. Meillä kakku meni hetkessä viiden hengen suihin, suurempikin kakku olisi kelvannut! 

Kuva: täältä

Fiiliksiä puukenkien maasta

Voiko tämän Hollantimaisempaa näkymää olla? No ehkä kyllä, jos tähän saisi vielä mahdutettua muutamat tulppaanit, puukengät ja gouda-kimpaleen. Kuva Leidenistä Amsterdamin kupeesta.

Työntäyteinen työviikko Hollannissa (ja Belgiassa) on takanapäin ja ei ole kyllä mitään niin hyvää fiilistä kuin olla taas kotona! Aurinkoinen & laiska sunnuntaiaamu teekupin kera keittiönpöydän ääressä, katsellen läheisellä niityllä metsänrajassa liikkuvaa kaurista. Aaah! Reissuelämä on ihanaa mutta kotiinpaluu työmatkoilta sitäkin ihanampaa. Ainakin näin yhden työreissun tehneen kokemuksella.

Ja sitten Hollannista. Kaunis maa. Mutta niin kovin tasainen. Oikeastaan aivan liian tasainen minun makuuni. Itse asiassa tunsin pientä kasvavaa ahdistusta ajellessamme ristiin rastiin maan eteläisimmästä nurkasta läntisemmille alueille ja maisemien toistuessa samanlaisina kerta toisensa jälkeen. Mutta jos jätetään tämä pieni ahdistus huomioimatta niin monta hyvää ja kaunista asiaakin Hollannista löytyi joita Norjassa ollessani taas kaipaan.

Olen aikaisemmin käynyt Hollannissa vain kerran, vuosia sitten tyttöporukalla Amsterdamissa, ollessani Pariisissa työharjoittelussa. Tällä kertaa sain maasta aivan erilaisen kuvan kuin punaisten lyhtyjen kaupungissa vieraillessani. Hollantihan on täynnä pieniä ja kauniita, vilkkaita, polkupyörien täyttämiä ja kanaalien halkomia kaupunkeja! Kahvilat ja baarit kuhisevat arki-iltaisinkin elämää, ja tämä onkin se osa jota eniten Norjassa ikävöin. Onhan tässä meidänkin lähistöllä ravintoloita ja baareja, mutta niissä käydään lähinnä erikoistilaisuuksien yhteyksissä tai palkkapäivänä. Näin kärjistettynä. 

Vaikka päivät olivat pitkältikin täynnä tapaamisia, ehdinpä välillä istumaan rauhassa kahvilaan ja tarkkailemaan paikkalista elämänmenoa. Yhdelle illalla sain sovittua myös Leidenissä asuvan kaverin kanssa treffit, ja huristelin sen jälkeen yön myöhäisimmällä junalla kohti maan toista kolkkaa ja seuraavaa hotellia. Teki hyvää irtautua hetkeksi työmoodista ja miettiä ihan muita asioita.

Vaikutuksen tekivät myös kauppojen ja torien juustotiskit. En ole vielä nähnyt yhtään juustotiskiä Norjassa, onko niitä olemassa?! Tuliaisiksi kotiin lähtikin mukaan kunnon kasa erilaisia ihanasti tuoksahtavia hollantilaisjuustoja. Nam! 

Nyt on taas arki edessä ihan normaalin tapaan toimistossa. Uudessa työssä uuden oppimista riittää, ja en muistanutkaan kuinka rankkaa ihan vaan toimistossa istuminen onkaan! Varsinkin kun informaatiotulva pieneen aivokoppaani on jatkuva ja valtava. Mutta eiköhän se tästä, aikaisin pää vaan tyynyyn ja huomenna herätyskello herättelee mukavasti klo 6:00...

Fillareiden valtakunta

Löysin pyöräilijöiden taivaan! Jos siis haluaa viilettää pitkin katuja kaupunkipyörällä ja unohtaa ylä- ja alamäkien olemassaolon. Pyöräilijöiden elämä onkin tehty Hollannissa helpoksi. Esimerkiksi "parkkipaikkoja" riittää. Alla kuvaa Leidenin (Amsterdamin kupeessa) juna-asemalta. Ja tässä vain murto-osa fillaroitsijoiden parkkeeraamismahdollisuuksista.

Fillareita löytyy kaikissa väreissä. Maastopyörät tosin loistavat poissaolollaan. 

Ja suurimmassa osassa pyöriä näyttää olevan koppa. Koppiakin löytyy erilaisissa väreissä ja malleissa. Tuo alempi puinen kelpaisi minullekin... 

Liikennettä tahdittaa pyöräilijöiden omat liikennevalot. Ja autoilijat huomioivat kaksipyöräiset kiitettävästi ilman valojakin. 

Pääsin itsekin huristelemaan fillarilla ympäri kaupunkia ystävän kämppiksen lainapyörällä. Voi kun kotoinen työmatkani Norjassakin olisi sen verran lyhyt että pyörällä pääsisi töihin asti. Mutta 60 kilometriä suuntaansa on hieman liikaa treeniä päivittäin ainakin minulle!