Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Destination Unknown

31. elokuuta 2010

Matkan varrelta

Pysähdys Saksassa huoltoasemalla ja huvittunut helpotus - onneksi meillä on matkassa mukana mieheni paku! Muuten autoni kattoteline olisi varmasti vielä kovemmalla kulutuksella kuin tässä alla olevassa autossa. Ja mieheni on kuvassa pakollisena mallina - "ei me tässä tuntemattomien autoja kuvailla..."


Myrskyisän ajomatkan jälkeen vihdoin tauko sadekuurojen välillä. Ja tilalla upea sateenkaari. Tämän sateenkaaren päästä löytyi Travemünden laivasatama ja kauan kaivattu ajotauko kuskille.


Ja mikä sen mukavampaa kuin herätä aamukuudelta kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Tästä oli hyvä jatkaa ajomatkaa! 


Matka ei ole aivan vielä ohi, mutta huomenna muutamme vihdoin uuteen kotiimme, jee! Ja toinen ilon- ja yllätyksenaihe tältä päivältä oli Kaukokaipuun Nellalta saatu Beautiful Blogger tunnustus. Suuren suuri kiitos! Tunnustus tuli itse asiassa Nellan toisen blogin, Reppurakkauden puolelta. Käykäähän tutustumaan Nellan reissuihin ja traveller-teemaisiin minihäihin. Koska sain ja tein juuri hiljattain tähän tunnustukseen liittyvän toisen postauksen, en nyt tähän yhteyteen kirjoita asiasta sen enempää. Joten ei muuta kuin hyvää yötä, tämä kuski tarvitsee kunnon yöunet ennen matkan jatkumista huomenna! 

Tunnisteet: , ,

30. elokuuta 2010

Matka jatkuu

Edessä on noin 2000 km ajomatkaa ennen kuin pääsemme asettautumaan uuteen kotiimme Norjassa. Tarkoituksena on tosin ottaa matka kohtuullisen rennosti, ensimmäinen pysähdys ystäviemme luona oli heti Saksan puolella, 400 km ajomatkan jälkeen Bavarian kauneimmassa kylässä. Tai siis Euroopan kauneimmassa kylässä. Nussdorf am Inn on ansainnut molemmat kunniamaininnat 2000-luvun alkupuolella. Kuvia kylästä ei tietenkään ole, saavuimme kylään myöhään eilen illalla ja nyt aamusta lähdemme heti, kun minä olen valmis... :) Alla kuitenkin kohtuullisen virkeä kuski juuri ennen matkan alkamista. Ja Nussdorfin omilta sivuilta voi käydä kurkkaamassa miltä kylä näyttää. 

Se mikä tässä vajaan kolmentuhannen asukkaan kylässä on hienoa on se että palvelut löytyvät omasta pitäjästä ja niitä käytetään. Kaksi pankkia, pari ruokakauppaa, leipomo, lihakauppias, juustokauppa, urheilukeskus, iso pubi/ravintola ja mahtava italialainen ravintola. Ja tuosta ravintolasta puheen ollen kylä on pysähtymisen arvoinen ihan jo tuon ravintolan vuoksi. Erinomaista ruokaa, aito italialainen tunnelma  ja ruoka, ystävällinen palvelu. Sarjassamme paikkoja joista on vaikea lähteä pois. Ovet sulkeutuivat klo 23.00 joten silloin oli kuitenkin lähdettävä. Ja ravintolanhan nimikin on hukassa mutta kyllä se sieltä päätien varrelta löytyy...

Tunnisteet: ,

27. elokuuta 2010

Täällähän on vielä kesä!

Jo siirtyessäni lentokoneesta lentokenttäbussiin vastassa oli kuuman kostea tuulahdus joka muistutti siitä että eivät ne farkut hengitä, ja olisi aina hyvä tarkistaa kohdemaan säätila ennen matkaan lähtöä. Varsinkin kun lennon jälkeen tiedossa oli vielä bussissa, aluejunassa ja paikallisjunassa matkustamista. Ja kamojen roudaamista näiden välillä. No ehkä muistan ensi kerralla.


Vaikka aurinko ei ole tänään pilvipeitteen takaa näyttäytynytkään, ilma on ollut enemmän tai vähemmän tuskaisen lämmin ja hikinen. Ehkä yöllä saammekin nauttia oikein kunnon myrskystä!? Syksy ei ole vielä kovin tehnyt Sloveniaan tuloaan ja naapureidemme pihat häikäisevät kukkaloistollaan (meidän pihasta ei tähän kuvaa kannata laittaa...). Luumut alkavat myös olla parhaimmillaan ja paikalliseen tapaan suurin osa kylän sadosta käytetään luumu-grappan valmistukseen. Naapurit huolehtivat myös meidän pihan sadonkorjuusta.

Seuraavat pari päivää menevät lähinnä pakkaamisessa ja siivoamisessa. Mieheni parantelee polveaan lähinnä vaakatasossa päivittäistä melontaa lukuun ottamatta, joten minä pääsen kasvattamaan käsi- ja selkävoimia laatikoiden kannossa! Käyhän tämäkin liikunnasta. 


Ovatko kenellekään muuten tuttuja Groningen, Tubbergen tai Roermond? Nämä kaikki löytyvät Hollannista ja ovat muutamat syyskuisen työmatkani kohteista. Vakaa aikomus on ottaa tulevasta työreissaamisesta kaikki irti ja löytää jotain mielenkiintoista nähtävää, koettavaa tai maistettavaa kaikista kohteista. Katsotaan sitten miten tämä onnistuu käytännössä... :) 

Tunnisteet:

26. elokuuta 2010

Beautiful Blogger

Kävipä niin että siinä vaiheessa kun eilen piti keskittyä kassien pakkaamiseen, päädyinkin jälleen kerran surffailemaan blogien maailmaan ja löysin iloisen yllätyksen! Tiramisua Milanossa -blogin Karkki oli antanut minulle Beautiful Blogger tunnustuksen. KIITOS! Ilo ja hämmennys vaihtuivat pian tosin pienimuotoiseen epätoivoon, mitkä seitsemän asiaa voisin kertoa itsestäni...?


Suomi vs. Muu maailma
  • Hämmennyn tavaratalojen ja muutenkin kerrostalojen opastetaulujen edessä. Onko 1. kerros katutasossa vai ensimmäisten portaiden yläpäässä? Irlannissa se taisi olla ylhäällä, Suomessa alhaalla. Vai toisinpäin?
  • Suomessa meinaan jäädä suojatiellä autojen alle. Norjassa autot nimittäin pysähtyvät automaattisesti suojatien eteen, olit sitten ylittämässä tietä vai vasta miettimässä sitä. Täällä pitäisi muistaa katsoa tuleeko niitä nelipyöräisiä ja millä nopeudella.
  • Odotan jo kovasti Lillehammerin sairaalapalveluiden testaamista (mieheni ne jo testasi). Tampereella polio-rokotuksen saanti osoittautui melkein mahdottomaksi, ehkäpä Norjassa kaikki on paremmin. Ja ruohohan on vihreämpää aidan toisella puolen... 
  • Olen asunut pidempiä aikoja Suomessa, Irlannissa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Norjassa, Sloveniassa ja Englannissa. Tunnen oloni kotoisaksi Suomessa, Englannin lounaisosien nummien keskellä, opiskeluaikojeni kotikaupungissa Dublinissa ja Slovenian vuorilla. Kohta kotoisa olo toivottavasti tulee myös norjalaisessa mummon mökissämme
  • Mitä kaipaan Suomesta eniten? Välillä on se on sauna ja välillä taas salmiakki. Useimmiten se on kuitenkin mahdollisuus kokeilla kaikkea uutta erilaisilla kursseilla, oli se sitten kieltenopiskelua tai kädentaitoja. Tällä Suomi-visiitillä onkin tullut käytyä korukurssilla ja ystävän kanssa testattu tankotanssin saloja. 
Ja jotain minusta...
  • Se on kaikki tai ei mitään. Oli sitten kyseessä urheilu tai kodin siivoaminen. Näin ollen koti on joko kuin räjähdyksen jäljiltä tai kliininen kuin leikkaussali. Ja silloin kun treenataan niin treenataan. Sitten lepäilläänkin viikko tai kaksi kun paikat ovat niin jumissa että kävelykin sattuu. 
  • Olen naimisissa Brittiläisen miehen kanssa joka ei ole sielunelämältään niin kovin britti. Oikeastaan ainoat kulttuurieroihin liittyvät ristiriidat suhteessamme ovat liittyneet astianpesuun. Kyllähän ne astiat ovat pesun jälkeen huuhdeltava, eikö? Ei, kyllä se saippuavaahto siihen kuivuu kivasti, kuulemma...
Pistetään hyvä kiertämään

Mahtavia blogeja on vaikka kuinka ja paljon mutta laitetaan tunnustus eteenpäin muutamille blogeille/bloggaajille jotka liittyvät vahvasti tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni. Suomalaisten elämää Norjassa voi seurata mm. Norjalaisessa päiväkirjassaTuulan turinoissa, Turskatynnyrissä ja Vuonot ja minä -blogissa. Mielettömän kiehtovaa on myös seurata elämää  Støn kalastajakylässä. Ja Vaaleanpunaisessa talossa asustava pienten poikien superäiti sisustaa ja ompelee siihen malliin että hänen konsultointiaan kaivattaisiin kovasti uudessa kodissamme! 

Näissä tunnelmissa matka jatkuu taas Sloveniassa ennen Norjaan asettautumista. 

Tunnisteet: , ,

25. elokuuta 2010

Minun Helsinkini


Vain puolitoista vuotta sitten asuin vielä Helsingissä. Nyt (vieläkin) olin kaupungissa aivan turistina! Onneksi Stoccan kellon alle on aina hyvä sopia treffit, sinne löytää aina. Helteet olivat vaihtuneet kaupungissa vesisateeksi ja viimaksi, hyvä näin. Kuuma kaupunki ei ole koskaan ollut lempipaikkojani.

Vain hieman valinnanvaikeutta Cafe Esplanadin pullatiskin edessä. Rahkapulla, voisilmäpulla, korvapuusti vai jotain ihan muuta...? 


Alfred Hitchcockimaisessa hengessä linnut ovat terassilla uhka! Ja grilli-kioskit kuuluvat olennaisesti Suomen katukuvaan. Täälläkin pahimmat ruuhkat taitavat olla vasta aamuyöstä...




En ollut kuitenkaan turistina järkkärikamerani kanssa yksin, onneksi. New Yorkista Suomeen sunnuntaina lentänyt Katja Presnal liittyi iltapäivästä mediatapaamistensa jälkeen seuraani. Katja on aikaisemminkin maininneeni Skimbaco-konseptin äiti ja sosiaalisen median vaikuttajapersoonia Yhdysvalloissa. Katjaan on vaikea olla törmäämättä tämän viikon aikana, MTV3-yhteistyön ja Skimbaco Finnish Editionin myötä Katja varmasti vilahtelee niin TV:ssä, lehtien sivuilla, netissä kuin radiossakin.  Mahtavaa!


En aivan myöhästynyt viimeisestä Tampereelle suuntaavasta junasta kun seuraamme liittyivät illalla vielä Suomen sosiaalisen median piireissä vaikuttavat yrittäjänaiset. Nyt on pää taas täynnä ideoita, inspiraatiota ja innostusta. Ja ehkä siihen Twitteriinkin voisi vihdoin tutustua tarkemminkin... Kiitokset Katja, Riitta ja Maria!

Tunnisteet: ,

21. elokuuta 2010

Lettuja ja melontaa

Epävirallisen virallisen koskimelonta-suomi sanakirjan selitys lettumelonnasta:  Lettumelonta - Mitä letut ovat? isoja ja tasaisia. kuten esimerkiksi järvet tai meri. Näissä tunnelmissa päivän ohjelmassa oli ei-pelottavaa melontaa, aavalla järvenselällä, aaltojen liplattaessa kuuden miehen/naisen kanoottimme kylkeen.


Ja mitä olisi lettumelonta ilman pysähdystä saaren paistamaan lettuja? 

Tätä on kesä! Ei-vuoristoisessa ei-melontaparatiisissa... :) 

Ja ettei aivan unohtuisi. Kiinnostaako aktiiviloma villiponien valtakunnassa? Kiinnostaa tai ei, Rantapallosta löytyy uutta jutun juurta. Ja Skimbaco Travel:ssa tunnelmia vuoden takaiselta Kanadan reissulta. Kuvan muodossa.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa! Suomi-loma jatkuu edelleen mökkimaisemissa...

Edit: dementia iskee mutta tämän voisi kuitenkin vielä mainita -- jos järvimelonta tai ulkoilma-aktiviteetit noin yleensä kiinnostavat Tampereen seudulla, kannattaa kurkata Hiking Travel, ystäväni perheen yritys joilta saimme käyttöön retkemme kanootin, lettupannut ja muut varusteet!

Tunnisteet: ,

20. elokuuta 2010

Rakkautta ensisilmäyksellä

Urho, veljeni perheen uusin lisäys. Rakkautta ensisilmäyksellä! Ainakin yksipuoleista sellaista...


Lomailu Suomessa jatkuu, lomalainen pääsi tosin eilen aamulla klo 6:00 metsään puutöihin. Aika lahjakkaasti sitä tulee kalenteri kuitenkin täytettyä Suomi visiittien aikana ja kohta on taas lähtö kohti kaupunkia. Aamukammassa jäljellä kahdeksantoista piikkiä, sitten on tietynlainen vapaus tulla ja mennä omien aikataulujen mukaan ohi ja työt alkavat! 

Tunnisteet: ,

18. elokuuta 2010

Viikko valokuvamallina

Siinä kävi vähän niin kuin pelkäsinkin, Sloveniaan saapumisen jälkeen en pahemmin jaksanut enkä ehtinyt koneelle. Kahdentoista tunnin päivät tulivat tutuiksi, mallin elo ei tosiaankaan ole helppoa! :) Malliksi pääsyn kriteerit eivät kohdallani tosin olleet ne tyypilliset 180 cm pituus ja häikäisevät piirteet, näissä kuvauksissa kun valintakriteerit olivat melonnallisemmasta päästä. Naamanhan voi tarvittaessa piilottaa kypärän alle. Kyseessä olivat siis Palm Equipment Europen kuvaukset ja kuvausympäristönä toimi Slovenian Soča-laakson lähialueet ja Italian rannikko. Päiviin mahtui mallina olon ohessa odottelua, aurinkoa (ja auringonottoakin)...


...sadetta...


ja hyvää ruokaa. Silloin kun ehdimme laittaa pöydän koreaksi. 


Valokuvaajana toimi aina positiivinen Saksan Jens Klatt joka tunnetaan varsinkin melonta- ja hiihtopiireissä. Kannattaa käydä tutustumassa hänen upeisiin kuviin & portfolioon hänen kotisivuillaan


Viikko vierähti nopeasti ja lähdin saman tien kohti Suomea. Nyt nautin jokusen päivän mökkielämästä ja perheen ja ystävien seurasta. Ihanaa! 

Tunnisteet: ,

12. elokuuta 2010

Kesäinen Slovenia

Kesäinen Slovenia = Slovenia vilkkaimpana turistiaikana = täysin uusi kokemus! Yli kolmekymmentä astetta lämmintä (aivan kuin Suomen kesä!), auringonpaistetta, ihmiset ottavat aurinkoa ja uiskentelevat Soça-joessa. 


Kumilautat saapuvat ilman asiakkaitaan lopetuspaikalle, kyydissä vain opas. Asiakkaat uivat maihin. On vaan niin kuuma! 


Kuumana päivänä on hyvä ihailla kuohuvia vesiputouksia - kaukaa... Vesiputouksen juuri ja juuri erottaa  alla olevasta kuvasta. 


Mutta kuka saikaan idean lähteä haikkaamaan ylös putoukselle keskellä päivää?? Suosittelen kyllä Boca-putoukselle kiipeämistä, näkymät ovat upeat ja putous saa alkunsa salaperäisesti kallion sisältä. Putouksen yläpuolella on hyvä täyttää vesipullot ja virkistyä kylmässä vedessä, kunhan vaan ei liukastu ja liu'u alas veden mukana kun se katoaa lipan yli kohti laaksoa. Mutta yli kolmenkymmenen asteen helteessä kannattaisi ehkä vain ihailla putousta etäämmältä ja lähteä kiipeämään vasta illan viiletessä tai aamuvarhaisella! :) Ja tiedoksi - Boca-putous löytyy Kobaridin ja Bovecin välimaastosta, suunnilleen puolivälistä matkaa (pienen) päätien varrelta. 

Tiedossa on aikainen aamuherätys joten ei muuta kuin paikallisittain hyvät yöt; Lahko noč! Tämä viikko menee valokuvamallin työssä Palm Equipment Europen mukana, kuvaamme mm. ensi vuoden melontavarusteita, koskikajakkeja, "sit on top" paatteja ja erilaisia retkikajakkeja Soça-joella, läheisillä järvillä ja merenrannalla. Toivottavasti säämiehet ovat olleet väärässä ja perjantaista eteenpäin ei sataisi kaatamalla vettä pitkälle ensi viikkoon asti... Blogi-päivityksia tulee sitä mukaa kun ehdin ja jaksan, viikon ohjelmassa taitaa olla kello kuuden herätykset ja muutenkin kova tahti. Mutta ei voi valittaa, mahtava porukka ja ihana paikka! Miten tulinkaan löytäneeksi Norjasta töitä, eihän täältä raaski lähteä pois...

Tunnisteet: ,

9. elokuuta 2010

Matkainspiraatiota kuvina

Skimbaco Travel ei ainakaan auta matkakuumeeseen. Päivittäiset kuvat ympäri maailmaa ja mielenkiintoiset matkakertomukset (tällä hetkellä vasta muutamia) laittavat surffaamaan lentoyhtiöiden tarjouksia milloin minnekin. Itse voisin ainakin lähteä Kalliovuorille ihan vain tämän suklaatehtaan takia, tai vaikkapa piknikille Pariisiin ja rentoutumaan Pennsylvaniaan. Ja päivänkuvien joukosta löytyy nyt muutama allekirjoittaneenkin näppäisemä kuva matkan varrelta. :) 

Matkainspiraatiosta puheen ollen kohta alkaa matkani kohti Lillehammeria (taas) ja sieltä aamuaikaisella junalla lentokentälle ja Sloveniaan. Täältä tullaan aurinko!

Tunnisteet: ,

8. elokuuta 2010

Parasta Bernissä

Viimeisestä Sveitsin vierailusta on kulunut melkein vuosi, mutta BBC:n eilen ilmestynyt videoreportaasi Bernistä oli mukava muistutus reissusta. Kannattaa katsoa! Ja kokeilla myös jos on Bernin matka tiedossa. Vesi on yllättävän lämmintä! :)

Tunnisteet:

7. elokuuta 2010

Vapaus!

Mieheni (ja minun) kaksi viikkoa kestänyt visiitti Lillehammerin sairaalaan on nyt ohi! Tästä on hyvä lähteä viikonlopun viettoon eli hyvä viikonloput kaikille! :)



Ja onnea freestylemelonnan SM-kisoissa kilpaileville, olisin niin halunnut olla kisoissa mukana, mutta ehkä taas ensi vuonna! Tiistaina nokka kääntyy kohti Sloveniaa, sieltä suuntana Suomi, sitten takaisin Sloveniaan ja ehkä siihen väliin vielä Irlanti. Ja sen jälkeen on edessä muutto uuteen kotiin Norjassa ja uudet työt. Eli kiireinen elokuu tiedossa!

Tunnisteet:

6. elokuuta 2010

Oma mummonmökki

Niin siinä sitten kävi että se unelma-asunto nro X meni ohitse suun, mutta ehkäpä tilalle löytyi jotain parempaa...? Ystäväni muuttivat juuri pois vanhasta vuokra-asunnostaan muuttaessaan omaan kotiinsa ja esittelivät minut entiselle vuokraemännälleen. Taisimme olla samalla aaltopituudella koska pääsimme mieheni tekemään päätöksen kodikkaasta mökistä ennen kuin talo tuli edes vuokramarkkinoille. Huh!


Vaikka talo muuten onkin täydellinen, täytyy tunnustaa että se on Lillehammerin väärällä puolella töitäni ajatellen. Mutta kuten vuokraemäntäni totesi, kunhan ensin asetumme aloilleen Norjaan, voimme sitten rauhassa etsiä uutta kotia paremmalta sijainnilta. Jos vain raskimme tuosta pois muuttaa! Kuvassa talo näyttää muuten ulkoapäin jotenkin suuremmalta kuin mitä se on... :)

Vuokrasopimus on nyt allekirjoitettu, joten nyt voin vain huokaista helpotuksesta ja keskittyä muiden käytännön asioiden setvimiseen. Ennen töiden alkua pitäisi ehtiä käydä ainakin Sloveniassa ja Suomessa, mutta mahdollisesti myös Irlannissa... 

Muutamme syyskuussa uuteen kämppäämme ja sijainti on muuten aivan hiihtokeskuksen vieressä, joten ystävät tervetuloa vierailulle! :) 

Tunnisteet:

5. elokuuta 2010

Matkablogien top 10


Mukava aamuinen yllätys: Destination unknown löytyi Suomen matkablogien top 10:stä! :)

Cision on medianäkyvyyden kansainvälinen asiantuntija ja kerää kuukausittain top-listan samaan aihepiiriin keskittyvistä blogeista eri puolilla Eurooppaa. Nyt heinäkuussa oli vuorossa matkailu, ja listalta löytyi niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia.

Uutisesta lisää Rantapallosta.

Top 10 -matkablogit Suomessa heinäkuussa 2010 (Lähde: Cision Finland)

1. Pyörällä maailman ympäri
2. Seijasiskon matkablogi
3. TraveBLOGue
4. Unagidon
5. My Exploration
6. Koti pyörien päällä
7. Laurin matkablogi
8. Kaukokaipuu
9. Matka maailman ympäri
10. Destination unknown

Arviointikriteereistä: "Blogin asemaan vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa). Cisionin menetelmässä käytetään algoritmia, joka peilaa kahta keskeistä mittaria websivustojen suosiota vertailtaessa: linkityksiä ja uniikkeja kävijöitä (kk). Muuttujia painotetaan siten, että saadaan tasapaino kävijäliikenteen ja blogin tulevan aseman vaikutuksen välillä. Eli arvioimme jokaisen vertailussa mukana olevan blogin sen hetkisen suosion ja todennäköisen suosion tulevaisuudessa (hakukonenäkyvyys). Lisäksi Top 50 -blogin osalta arvioidaan muita muuttujia, joista tärkeimmät ovat päivitystiheys sekä päivitysten lukumäärä."

Tunnisteet:

4. elokuuta 2010

Rondane kuvina

On aina mielenkiintoista kuulla ihmisten elämänvalinnoista ja urapoluista, varsinkin silloin kun valinnat eivät ole seuranneet sitä kaikkein perinteisintä kaavaa. Löysimme mieheni kanssa alkukesästä lähikaupunkimme Ottan ostokeskuksesta hollantilaisen Art van Rietin valokuvanäyttelyn. Ja selvennykseksi - Otta on pieni, vajaan kolmentuhannen asukkaan "kaupunki"ja näyttely ostoskeskuksessa tarkoittaa käytännössä valokuvien esilläoloa ostarin käytävillä.





Mieheni mietti parhaillaan mitkä olisivat sopivat palkinnot hänen yrityksensä sponsoroimalle Gene17 Ula Extreme kisoille jotka järjestettiin Sjoa River Festivaalien yhteydessä. Vastaus löytyi ostoskeskuksen seinältä.

Tapasimme Artin ja hänen vaimonsa heidän kotonaan Sjoan kylän yläpuolella olevalta vuorelta. Niin ylhäältä kuin tietä pitkin vain pääsee. He ovat asuneet Norjassa nyt muutaman vuoden. Molemmat jättivät taakseen menestyksekkäät uransa Hollannissa, möivät talonsa ja omaisuutensa ja muuttivat Norjaan. Art valokuvaa ja hänen vaimonsa kehystää kuvat sekä työskentelee Rondanen kylpylässä. He ovat myös tiiviisti mukana alueen matkailun kehittämisessä. Suurten tilipussien ja "perinteisen urakehityksen" sijasta tärkeintä heille ovat nyt pitkäaikaisten unelmien toteuttaminen paikassa mistä he ovat aina haaveilleet. Mukava muistutus siitä että vaikka nyt olenkin palaamassa takaisin työelämään, irtiottoja voi tehdä uudestaan vielä myöhemminkin... :)

Artin taiteeseen voi tutustua hänen nettisivuillaan. Art myös järjestää valokuvauskursseja mm. Rondanen kansallispuiston maisemissa.

Tunnisteet:

1. elokuuta 2010

Asunnonmetsästyksestä

Asunnonmetsästys = innostusta ja epätoivoa

Laitetaan asiat ensin oikeisiin mittasuhteisiin - olen etsinyt asuntoa Lillehammerin ympäristöstä vasta nelisen päivää. Silti olen ehtinyt käydä läpi koko tunteiden kirjon innostumisesta epätoivoon asti. Lillehammer on (kuulemma) Norjan viidenneksi kallein paikka asua, vaikka kooltaan se on vasta siellä 30. suurimman "kaupungin" hujakoilla. Opiskelijoita täällä on paljon, opiskelija-asuntoja ei ollenkaan ja tietenkin tähän aikaan vuodesta kaikki opiskelijat etsivät myöskin asuntoja.

Kohtuuhintaiset, hyväkuntoiset asunnot menevät hetkessä. Perjantai-iltana myöhään finn.no-sivustolle tuli unelmieni asunto. Lauantaiaamuna puheluihin ei enää vastattu ja puolenpäivän aikoihin samoilla nettisivuilla oli jo asunnon kohdalla masentava ilmoitus - "utleid", vuokrattu.

Ystävieni kautta minulla olisi hyvä mahdollisuus saada vuokrattua heidän vanha asuntonsa, kodikas pieni  mummonmökki kauniilla rauhallisella alueella. Ainoa ongelma on se että asunto on reilun viidentoista kilometrin päästä Lillehammerista töitäni ajatellen väärässä suunnassa. Eli työmatkaksi tulisi ainakin tunti ajamista suuntaansa...

Tänään löytyi uusi unelmien asunto -  hyvin läheltä Lillehammeria, aivan veden ja rannan ääreltä, kaksi makuuhuonetta, OK hinta. Näyttö on vasta perjantaina joten nyt jännätään ja yritetään olla innostumatta liikaa! Alla olevassa kuvassa ei näy kyseistä asuntoa, mutta ollaan hyvin lähellä... Hiekkateitä, kauniita puutaloja, melontaseuran vaja, uimaranta. Täydellistä.

Tunnisteet: